Minä Lily, aloitan nyt kirjoittamaan päiväkirjaa, jonka löysin tavaroistani.
Olimme Tuomaksen kanssa onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin.
Kokeilimme myös uutta poreallasta pihallamme.
Vaikka olimme Tuomaksen kanssa muuttaneet yhteen, piti silti koulussa käydä.
Myöhemmin illalla, Tuomas kertoi minulle menevänsä poikaporukan mukaan kaupungille.
Minäkin päätin mennä läheiseen klubiin juhlimaan uutta asuntoamme.
Heti ensimmäiseksi, päätin mennä tiskille pyytämään juotavaa, join lasin yhdessä hujauksessa.
Juotuani ensimmäisen lasini päätin ottaa toisen, odotellessani muita simejä klubille.
Pian simejä alkoikin tulemaan klubille ja menin heti tutustumaan tähän ensimmäiseen mieheen, joka tuli vastaani.
Myöhemmin tutustuin klubin katolla tähän kivan oloiseen mieheen.
Kun olin tutustunut jo todella moneen kivan oloiseen mieheen, menin hakemaan "taas" kerran juotavaa tiskiltä.
Tässä vaiheessa olin jo toodella humaltunut ja aloin vitsailemaan baarimikon kanssa.
Tämä oli viimeinen muistikuvani, klubilta.
Seuraavaksi makasin keskellä jalkakäytävää.
Heräsin ja nousin istumaan.
"Mi... Mitä ihmettä minä tässä teen?" Sain sanottua yrittäessäni nousta seisomaan.
"Ooh... Miten ihmeessä olen joutunut taloni eteen ja miten minä tänne oikein tulin?" Mietin mielessäni.
Hetken päästä ryntäsin sisälle taloon peläten, että Tuomas olisi tullut kotiin.
Jäin seisomaan olohuoneeseen.
"Tuomas? Oletko täällä?" Huhuilin, mutta onnekseni Tuomas ei ollut tullut vielä kotiin.
Huokaisin ja istahdin sohvalle.
"Muistan, että menin klubille ja tutustuin siellä ihmisiin. Muistan ottaneeni aika monta lasillista, mutta muuta en muista. En muista miten edes pääsin klubilta pois" Mietin outo tunne mielessäni.
Hieman myöhemmin Tuomas tuli ovesta sisään hymyillen.
"Kulta, miksi sinä olet hereillä vaikka nyt on aamuyö?" Kysyi Tuomas minulta hymyillen.
En ehtinyt vastaamaan mitään, kun Tuomas tuli luokseni ja suuteli minua intohimoisesti.
Lopetimme suutelemisen ja Tuomas otti minut halaukseensa.
"Niin, mitä sinä tuossa sohvalla teit?" Kysyi Tuomas minulta uudelleen hymyillen.
"Minä... Tulin myös ihan hetki sitten" Sain nopeasti soperrettua hymyillen.
"Ai, selvä" Sanoi Tuomas naurahtaen.
Pari viikkoa myöhemmin
Olin kirjoittamassa koulun esettä, kun minulle tuli kauhean pahaolo ja ryntäsin vessaan.
"Voi ei!" Parahdin pelästyneenä.
Kyyneleet alkoivat valumaan silmistäni.
"Olen raskaana, kauheinta tilanteessa on se, että olen melko varma, ettei vauva ole Tuomaksen vaan jonkun miehen sieltä klubilta, sillä klubilta tulon jälkeen minulla oli outo tunne ja nyt tiedän mistä se johtui" Mietin mielessäni ja kyyneleet alkoivat valumaan vuolaammin.
Aloin paniikissa pyyhkimään silmiäni, jottei Tuomas huomaisi, että olen itkenyt.
Seuraavana aamuna, päätin mennä kertomaan Tuomakselle vauvasta.
"Tuomas, minulla olisi sinulle kerrottavaa" Sanoin vaivaantuneen oloisena.
"Olen raskaana" Sain lopulta sanottua hymyillen.
"Mitä? Tuleeko minusta siis isä? Tämähän on upeaa!" Huudahti Tuomas minulle nauraen.
"Minusta tulee isä, minusta tulee isä" Sanoi Tuomas minulle innoissaan ja halasi minua.
Tunne sisälläni käski minua kertomaan koko totuuden, mutten pystynyt, kun näin, miten innoissaan Tuomas oli isyydestään.
"Hei vaan vauva, minä olen sinun isäsi" Leperteli Tuomas vatsalleni.
"Ooh... Taisin kuulla vauvan potkaisevan" Sanoi Tuomas innoissaan.
"Voi Tuomas, olen vasta ihan aluillaan, ei vauva vielä voi potkia" Naurahdin Tuomakselle.
Eipä aikaakaan kun vatsani alkoi jo selkeästi pyöristyä.
"Tuomas, nyt minä tunnen vauvan potkut" Naurahdin Tuomakselle, joka ryntäsi oitis yläkerrasta paikalle.
Tuomas oli lähtenyt kouluun ja minä tietenkin olin jäänyt kotiin, sillä olin viimeisilläni.
"Auuuu... Sattuu!" Huusin, mutta tiesin, ettei kukaan kuullut ja joutuisin yksin synnyttämään ilman kenenkään apua.
"Aaaaaaaaa!" Karjuin, mutta pian oloni helpottui.
Sain pitää pientä tyttövauvaa sylissäni.
"Oo, oletpa sinä kaunis" Sanoin vauvalle onnellisena.
Pidin pientä Mindyä lumoutuneena sylissäni.
Onneksi klubilla ollut mies taisi olla vihreäsilmäinen, sillä Tuomas on myös vihreäsilmäinen ja nyt vauvastakin tuli vihreäsilmäinen.
Joten Mindy peri Tuomakselta eli "isältään" vihreät silmät ja hiukset hän peri minulta.
"Voi pieni, anna anteeksi, etten tule ikinä kertomaan sinulle ettei Tuomas olekkaan biologinen isäsi, sillä sinun oikea isäsi tulee olemaan nyt ja aina Tuomas" Kuiskasin pikkuiselle hymyillen hieman.
Päätin lähteä käymään Mindyn kanssa ulkona ennekuin Tuomas tulisi koulusta.
Parin tunnin päästä Tuomas saapuikin koulusta.
Juoksin heti pihalle, halatakseni Tuomasta.
"Hei kulta" Sanoi Tuomas minulle hymyillen.
"Rakas, meille on syntynyt ihana pieni tyttövauva" Sanoin Tuomakselle hymyillen onnellisena.
"Voi, sehän on ihanaa!" Huudahti Tuomas ja juoksi sisälle taloon.
"Oi, oletpa sinä suloinen" Sanoi Tuomas ottaen Mindyn varovasti kehdosta.
"Voi pikkuinen, olet perinyt minun silmäni" Huudahti Tuomas onnellisena katsoen hymyilevää Mindyä silmiin.
Myöhemmin samana iltana olimme siirtyneet sohvalle viettämään laatuaikaa, kun olimme ensin saaneet Mindyn kehtoon.
"Lily, sinä olet tuonut elämääni, onnellisimmat hetket ja nyt saimme vielä yhteisen lapsenkin" Sanoi Tuomas minulle rutistaen minua samalla.
Yritin näyttää onnelliselta, kunnes kyyneleet alkoivat väkisin tulemaan silmistäni, en voinut estää niitä.
"Öö... Minun on mentävä vessaan" Sanoin Tuomakselle nopeasti ja lähdin juoksemaan yläkertaan.
Juoksin vessaan ja lukitsin oven.
Menin seisomaan peilin eteen surullisena, annoin kyynelten valua valtoimenaan pitkin kasvojani.
"Miksi en vain heti kertonut totuutta?" Mietin raivoissani.
Hieman myöhemmin Tuomas oli tullut vessan oven taakse ja ryskytti ovea voimakkaasti.
"Lily, oletko kunnossa?" Huusi Tuomas oven läpi huolissaan.
Säikähdin ja käännyin nopeasti ovelle.
En pystynyt sanomaan mitään.
Hetken päästä sain kuitenkin koottua lauseen.
"Kaikki on loistavasti" Sain sanottua kyyneleet silmissäni, mutta mikään ei ollut todellakaan loistavasti.
Tuomas ei uskonut minua ja jäi kuuntelemaan vessan oven taakse.
En aavistanut ollenkaan, että Tuomas oli jäänyt oven taakse, joten lysähdin vessan lattialle ja aloin itkemään.
Tuomas kuuli itkuni selkeästi ja hetken päästä, hän lähti kävelemään kohti alakertaa, hyvin surullisena, sillä hän ei voinut ymmärtää mikä minua vaivasi.
Tähän loppui merkintä 8 :)
Toivottavasti piditte ja laittakaahan hyvät lukijat kommenttia kiitos! :)
Kommentit